Ginga Densetsu Riki

Riki Ginga Densetsu Riki (銀牙伝説リキ) kertoo Hopeanuolen isän, Rikin, lapsuudesta, eli ajoista ennen Ginga Nagareboshi Giniä. Tarinassa kerrotaan muun muassa Rikin isästä Shirosta sekä Rikin taistelusta villikoirien kanssa. Lopussa näytetään myös sama kohtaus kuin GNG:n alussa, eli Shiron ja Goheen metsästysretki, jolla Gohee menettää korvansa ja Shiro henkensä. Tosin GDR:ssä kohtaus kuvataan tarkemmin ja paljastetaan, miten Riki oli osallisena.

GDR:kin on Yoshihiro Takahashin piirtämää. Se julkaistiin alunperin Ginga Densetsu Weed World -kirjoissa pätkittäin, ja vuonna 2003 tarina koottiin yksiin kansiin Ginga Densetsu Riki -mangaksi. Mangaa tehtiin yksi osa, josta on kaksi julkaisua. GDR on tähän mennessä julkaistu japanin-, suomen- ja koreankielisenä.

Juoni

Eletään vuotta 1975. Pienessä kylässä lähellä Futago-solaa Yamabuki-niminen akitanarttu saa viisi pentua. Kaikki kyläläiset ovat kiinnostuneita pennuista, sillä niiden isä on tunnettu karhukoira Shiro, joka on omistajansa Gohee Takedan kanssa tappanut useita kylää uhanneita karhuja. Pentueeseen kuuluu neljä vaaleaa ja yksi punainen pentu, joista punainen syntyi viimeisenä ja on siksi pienin ja heikoin.

Pentujen ollessa vasta kuukauden ikäisiä Gohee Takeda tulee hakemaan omaansa ja valitsee yhden vaaleista pennuista. Muutkin vaaleat pennut saavat pian kodit, mutta punainen pentu jää edelleen emonsa omistajille. He päättävät pitää pennun ja nimeävät sen Rikiksi (suom. voima), jotta siitä kasvaisi iso ja vahva. Riki elää pitkään onnellisesti emonsa kanssa, kunnes nartun oikea omistaja pyytää saada koiransa takaisin. Nelikuista Rikiä hän ei voi pitää, ja niin pentu joutuu eroamaan emostaan. Se ei kuitenkaan voi unohtaa äitiään ja lähtee seuraavana yönä etsimään tätä. Karkumatkallaan Riki kohtaa kulkukoiria, jotka käyvät sen kimppuun. Hetken rökityksen jälkeen Riki onnistuu pakenemaan ja ainoana pakokeinonaan hyppää koskeen, joka osoittautuu kuitenkin liian voimakkaaksi ja koituu melkein pennun kohtaloksi.

Seuraavana aamuna Riki herää kosken rannalta ja kohtaa vieraan valkean koiran, joka kertoo pelastaneensa pennun koskesta ja tuo tälle ruokaa. Ennen lähtöään koira kertoo nimekseen Shiro ja Riki tunnistaa tämän isäkseen. Pentu ei kuitenkaan sano mitään, koska ei halua isänsä näkevän poikaansa heikkona. Kohtaamisen jälkeen Riki päättää palata kotiin.

Kuukausi kuluu. Ollessaan taas etsimässä äitiään Riki näkee kolmivuotiaan pojan, Daisuken, joutuvan rekan töytäisemäksi. Riki yrittää ulvonnallaan herättää kylän asukkaiden huomion, mutta houkutteleekin vahingossa paikalle aikaisemmin kohtaamansa kulkukoirat. Koirat käyvät Daisuken kimppuun ja Riki rientää auttamaan tätä. Aikaisempaa vahvempana ja itsevarmempana pentu tarjoaa aikuisille koirille hyvän vastuksen ja onnistuu esimerkiksi murtamaan yhdeltä kylkiluun. Pian paikalle ilmaantuvat myös Shiro ja Gohee, jotka häätävät kulkukoirat tiehensä. Nyt Shirokin tunnistaa Rikin pojakseen, ja Gohee taas vakuuttuu Rikin kyvyistä. Pennusta tuleekin kylässä lähes yhtä tunnettu kuin isästään.

On vuosi 1978. Kolme miestä joutuu Futago-solaa ympäröivillä vuorilla valtavan karhun, Akakabuton, hyökkäyksen kohteiksi. Kyläläiset pyytävät parasta karhunmetsästäjäänsä Goheeta apuun, ja tämä lähteekin matkaan koiriensa ja kolmen muun metsästäjän kanssa. Muiden tietämättä myös Riki livahtaa vuorille.

Vuorilla Goheen koirat saavat vainun ja lähtevät jäljittämään Akakabutoa. Karhu onnistuu kuitenkin tekemään yllätyshyökkäyksen kolmen mukana olleen metsästäjän kimppuun ja pääsee myös iskemään Goheeta päähän repien tämän vasemman korvan irti. Samassa Riki ilmaantuu paikalle ja käy yhdessä muiden koirien kanssa karhun kimppuun. Gohee onnistuu ampumaan Akakabutoa oikeaan silmään, mikä tosin saa karhun vain entistä raivokkaammaksi. Tällöin Shiro joutuu Akakabuton hampaisiin, mutta on karhukoirana valmis uhraamaan vaikka oman henkensä karhun tappamiseksi. Niinpä Shiro käskee poikaansa huolehtimaan Goheesta ja ponkaisee takajaloillaan puunoksasta vauhtia vetäen Akakabuton mukanaan rotkoon.

Hahmoja

Riki

リキ (suom. voima)
Rotu: akita
Kotoisin: Higashinaruse, Akita-ken
Sukupuoli: uros
Ikä: 0-4 vuotta
Isä: Shiro
Emo: Yamabuki
Sisarukset: 4 nimetöntä
Riki on paikallisen kylän kuuluisimman karhukoiran, Shiron, poika. Se syntyy sisaruksiaan pienempänä ja heikompana, joten kukaan kyläläisistä ei usko sen mahdollisuuksiin karhukoirana. Muiden saadessa kodit Riki jääkin kasvattajansa ja emonsa luo.

Jouduttuaan eroon äidistään Riki karkaa ja lähtee etsimään tätä, mutta törmääkin villikoiriin ja joutuu pakenemaan hyppäämällä koskeen. Pentu herää kosken rannalta ja kohtaa pelastajansa, vieraan valkean koiran. Koira kehottaa Rikiä ryhdistäytymään ja jatkamaan päämääränsä, eli äitinsä löytämisen, tavoittelua. Koira esittäytyy Shiroksi, mutta ei tunnista Rikiä pojakseen.

Shiron sanojen rohkaisemana Riki yrittää kasvaa vahvemmaksi ja yrittää jälleen etsiä äitiään. Eräällä etsintäretkellään se näkee pienen pojan, Daisuken, joutuvan rekan tönäisemäksi. Paikalle saapuvat Rikin aiemmin kohtaamat villikoirat, jotka käyvät pojan kimppuun, mutta Riki kuitenkin puolustaa tätä rohkeasti. Paikalle saapuvat myös Shiro ja tämän omistaja Gohee Takeda, jotka karkottavat villikoirat matkoihinsa. Nähtyään Rikin taidot Shirokin tunnistaa tämän pojakseen.

Parin vuoden päästä hirviökarhu Akakabuto hyökkää vuorilla kolmen miehen kimppuun. Gohee koirineen hälytetään apuun, ja Riki päättää seurata isäänsä. Vuorilla pentu käy urheasti suuren Akakabuton kimppuun ja innostaa myös muita koiria taistelemaan, mutta joutuu kuitenkin todistamaan isänsä kuoleman.

Riki esiintyy myös Ginga Nagareboshi Ginissä.


Shiro

シロ (suom. valkoinen, linna)
Rotu: akita
Kotoisin: Higashinaruse, Akita-ken
Sukupuoli: uros
Ikä: 4-7 vuotta
Jälkeläiset: Riki, 4 nimetöntä
Shiro on metsästäjä Gohee Takedan karhukoira ja alueen kuuluisimpia metsästäjiä. Monet sanovatkin, että parivaljakon taitava osapuoli onkin Shiro, eikä suinkaan Gohee.

Eräänä päivänä Shiro näkee kosken riepottelevan pientä punaista koiranpentua. Shiro pelastaa pennun ja tuo tälle ruokaa. Pentu kertoo etsivänsä emoaan, ja Shiro kehottaa tätä kasvamaan vahvemmaksi ja jatkamaan yrittämistä.

Muutama kuukausi myöhemmin Shiron ja Gohee näkevät samaisen pennun taistelevan kulkukoirien kanssa. Molemmat ovat vaikuttuneita pennun taidoista, ja Shiro huomaa pennun olevankin oma poikansa, Riki. Gohee ja Shiro hätistävät villikoirat pois, eivätkä nämä enää häiritse Rikiä tietäessään tämän olevan kuuluisan Shiron poika.

Parin vuoden päästä kyläläisten elämää ennenkin häirinnyt Akakabuto-karhu käy vuorilla kolmen miehen kimppuun. Gohee, Shiro ja muut metsästyskoirat pyydetään apuun, ja heidän tietämättään myös Riki seuraa perässä. Vuorilla Akakabuto pääsee yllättämään joukkion, mutta Rikin rohkaisemina koirat pääsevät pian niskan päälle. Kuitenkin Goheen ampuessa Akakabutolta toisen silmän, karhu raivostuu entisestään ja onnistuu nappaamaan Shiron hampaisiinsa. Karhukoiran koulutuksen saaneena Shiro on valmis uhraamaan oman henkensä tappaakseen karhun. Se käskee Rikiä huolehtimaan Goheesta vastaisuudessa, ponkaisee takajaloillaan puunoksasta vauhtia ja syöksee itsensä ja Akakabuton rotkoon. Putouksessa Shiro kuolee, mutta Akakabuto selviää.


Gohee Takeda

竹田五兵衛 Takeda Gohee
Kotoisin: Higashinaruse, Akita-ken
Sukupuoli: mies
Ikä: 59-63 vuotta
Gohee on paikallinen metsästäjä ja Rikin isän, Shiron, omistaja. Muut kyläläiset kunnioittavat häntä, koska hän on tappanut useita kylää uhanneita karhuja. Toisaalta häntä myös arvostellaan kovakouraisista koirankoulutusmetodeista.

Yamabukin saamien pentujen ollessa vasta kuukauden ikäisiä Gohee käy valitsemassa yhden itselleen. Hän ottaa yhden vaaleista pennuista vilkaisemattakaan pientä punaista pentua, Rikiä. Muutamien kuukausien kuluttua Gohee ja Shiro sattuvat paikalle, kun samainen pentu taistelee useaa villikoiraa vastaan. Gohee hämmästyy pennun taidoista ja alkaa arvostaa sitä enemmän.

Akakabuto-karhun käytyä vuorilla kolmen miehen kimppuun Gohee koirineen pyydetään apuun. Rikikin haluaisi mukaan, ja lähteekin Goheen ja Shiron kiellosta huolimatta seuraamaan heitä. Vuorilla Akakabuto pääsee yllättämään Goheen ja hänen mukanaan tulleet metsästäjät. Se onnistuu iskemään Goheeta päähän, jolloin miehen vasen korva repeää irti. Pahasta vammastaan huolimatta Gohee onnistuu ampumaan Akakabutoa oikeaan silmään ennen pyörtymistään. Hän selviää hengissä, mutta menettää parhaan karhukoiransa Shiron.

Gohee esiintyy myös Ginga Nagareboshi Ginissä.


Akakabuto

赤カブト suom. punainen kypärä
Laji: mahdollisesti sepelkarhu
Sukupuoli: uros
Ikä: 5-9 vuotta
Muut nimitykset: Onikubi
Akakabuto on uroskarhu, joka elää Futago-solassa ja sitä ympäröivillä vuorilla. Se terrorisoi paikallisia kyliä esimerkiksi tappamalla karjaa. Lopulta Akakabuto alkaa käydä myös ihmisten kimppuun. Tapettuaan kaksi miestä ja haavoitettuaan kolmatta se saa vastaansa Gohee Takedan ja tämän metsästyskoirat. Akakabuto onnistuu piiloutumaan ryhmältä ja tekee sitten yllätysiskun tappaen ainakin kaksi Goheen mukana ollutta metsästäjää. Karhun taistellessa koirien kanssa, Gohee onnistuu ampumaan sitä oikeaan silmään, joka sokeutuu. Karhu raivostuu entisestään ja nappaa yhden koirista, Shiron, hampaisiinsa. Shiro on kuitenkin valmis kuolemaan tappaakseen Akakabuton ja syöksee itsensä ja Akakabuton rotkoon. Shiro kuolee putouksessa, mutta Akakabuto selviää.

Akakabuto esiintyy myös Ginga Nagareboshi Ginissä.


Yamabuki

ヤマブキ suom. kerria
Rotu: akita
Kotoisin: Ishinomaki, Miyagi-ken
Sukupuoli: narttu
Puoliso: Shiro
Jälkeläiset: Riki, 4 nimetöntä
Yamabuki on erään higashinaruselaisen perheen lemmikki- ja vahtikoira. Se saa Shirolle viisi pentua, joista yksi on Riki. Muut pennut saavat nopeasti uudet kodit, mutta Riki jää vielä emonsa luo.

Rikin ollessa nelikuinen, koirien isäntä saa soiton isosiskoltaan, joka on Yamabukin oikea omistaja. Hän oli joutunut luopumaan koirasta sairauden vuoksi, mutta haluaa sen nyt takaisin seurakseen ja turvakseen. Rikiä hän ei kuitenkaan voi ottaa, joten emo ja pentu joutuvat eroon toisistaan. Myöhemmin Riki alkaa kuitenkin vierailla äitinsä luona päivittäin.


Heiji

平次
Sukupuoli: uros
Muut nimitykset: Mamushi Heiji (マムシの平次, mamushi no heiji)
Heiji on Higashinarusen lähistöllä elävän villikoiraviisikon johtaja. Eräänä yönä joukkion reviirille eksyy pieni punainen akita-pentu, Riki. Koska Heiji ei hyväksy muita koiria alueelleen, se käy yhdessä alaistensa kanssa pennun kimppuun aikeenaan tappaa tämä. Pentu pääsee kuitenkin pakoon hyppäämällä koskeen.

Muutamien kuukausien kuluttua Heijin lauma kohtaa Rikin uudelleen, mutta tällä kertaa pennun mukana on myös pyörtynyt Daisuke. Koska villikoirat vihaavat ihmisiä, ne käyvät samantien Daisuken kimppuun. Riki tulee kuitenkin apuun ja taistelee aikaisempaa vahvempana itseään paljon isompia koiria vastaan, ja onnistuukin murtamaan Heijiltä kylkiluun. Yllättäen paikalle saapuvat paikallinen metsästäjä Gohee Takeda ja tämän koira Shiro. Myös villikoirat ovat kuulleet kuuluisasta Shirosta, joten ne pakenevat paikalta ja jättävät Rikin vastaisuudessa rauhaan.


Daisuke

大輔 Daisuke
Ikä: 3 vuotta
Kotoisin: Higashinaruse, Akita-ken
Sukupuoli: mies
Mangan tapahtumien aikaan Daisuke on noin kolmivuotias. Kohtauksessa, jossa hän esiintyy, Daisuke on laskemassa leikkiautollaan pitkin loivaa autotietä. Mutkan takaa häntä vastaan tuleekin rekka, joka töytäisee pojan pois tieltä. Daisuke pyörtyy, mutta rekan kuljettaja pakenee paikalta. Pojan onneksi nuori Riki-koira näkee tilanteen. Pentu yrittää ulvomalla saada paikalle ihmisiä, mutta houkutteleekin vain villikoiria. Villikoirat käyvät pojan kimppuun, ja Riki yrittää urheasti suojella tätä. Pian paikalle saapuvat paikallinen metsästäjä Gohee Takeda ja hänen metsästyskoiransa Shiro, jotka ajavat villikoirat pois. Tapauksen jälkeen Daisuke kertoo kyläläisille Rikin urheudesta, ja pennun maine kasvaa.

Daisuke esiintyy myös Ginga Nagareboshi Ginissä, Ginga Densetsu Weedissä ja Ginga Densetsu Weed Orionissa.

Manga

Manga on alunperin julkaistu pätkittäin Ginga Densetsu Weed -sarjan oheiskirjasissa, Weed Worldeissa. Yhtenä kirjana julkaistua mangaa saa japanin-, suomen- ja koreankielisenä.

Mangasta on tehty kaksi julkaisua. Niillä on erilaiset kannet, ja toisen julkaisun manga on hieman pienempi kuin ensimmäisen. Toisessa julkaisussa ei myöskään ole ensimmäisen julkaisun värikuvia. Muutoin sisältö on sama.

1. julkaisu
1 osa
Julkaistu 7. maaliskuuta 2003
Julkaisija Nichibun Comics
Sivuja 204
Julkaisu sisältää koko tarinan. Mukana värikuvia.
2. julkaisu
1 osa
Julkaistu 10. joulukuuta 2007
Julkaisija Nichibun Comics
Sivuja 198
Julkaisu sisältää koko tarinan. Ei värikuvia.

Suomi-julkaisu
1 osa
Julkaistu 13. heinäkuuta 2012 (epävirallisesti 7.7.2012)
Julkaisija Punainen jättiläinen
Sivuja 208
Julkaisu sisältää koko tarinan. Mukana värikuvia sekä Takahashin terveiset suomalaisille faneille.

© Ginga Nagareboshi Gin, Ginga Densetsu Weed, Ginga Densetsu Weed Orion & Ginga Densetsu Riki: Yoshihiro Takahashi, Toei Animation Co., Ltd., Jump Comics, Shueisha Publishing Co., Ltd., Nichibun Comics 1983, 1986, 1999, 2005, 2003, 2009
© Muu sisältö: Ginga.fi, 2010-2013, ellei toisin mainita.
Materiaalin kopioiminen ilman lupaa muuhun kuin yksityiseen käyttöön on ehdottomasti kielletty!